Browsing Category

Työ

Ajatuksia Laiskottelu Sauna Työ

Sunnuntai, saunapäivä

10/07/2016

_B1B3885

…Ja ahkeruus on ilomme.

Tänään pohdin paljon sitä, miksi on niin vaikeaa olla vain. Tekemättä mitään, ilman että siitä tulee heti huono omatunto. Maaseudun kasvatille (ja tarkoitan ihan tätä maaseudun sydäntä, tiloja ja taloja keskellä peltoja ja metsiä) työteliäisyys ja touhuaminen on niin sisäänrakennettu ominaisuus, että sitä ei kaupungissa kasvanut luultavasti edes osaa täysin hahmottaa.

_B1B3869

Pohdintaan herätti aamusta Outi Reinolan blogi Säteilevä emäntä ja varsin osuva postaus ’Miksei koskaan saa levätä?’ Sellaista tämä kaikki täällä on: on iltapuuhia, on päiväpuuhia, on aina pitkä lista tekemättömiä töitä. Pihamaalla riittää aina jotakin, rakennuksissa riittää aina kunnostettavaa, metsässä on aina jotain kerättävää tai harvennettavaa.

Siihen kun vielä lisää ne ”oikeat” työt päälle, voi olla varma siitä että vapaa-ajan ongelmia ei ole tässä elämässä. Yhtenäkään päivänä.

Olen joskus miettinyt, että minulla on ollut tylsää ja ei-mitään-tekemistä viimeksi noin vuonna 2006.

_B1B3904

Mutta onneksi on se seitsemäs päivä, tai kuudennen ilta, jolloin voi hyvillä mielin hetkeksi hellittää. Silloin lämmitetään sauna (ja salaa vähän lauteilla vielä voi miettiä, mitä kaikkea sitä ensi viikolla ehtisi tehdä)

Minun saunailtani on tänään, seitsemäntenä. Tosin saunanlämmityksen ohessa ehti hyvin hoitaa muutamia työsähköposteja, laittaa ruokaa, syödä, ottaa nämä valokuvat ja kirjoittaa tämän blogipostauksen.

Kahteen kertaan, sillä ensimmäinen katosi kun nettiyhteys meni poikki.

_B1B3895

Mutta kohta, ihan kohta menen. Klikkaan tämän julkaistuksi, otan jääkaapista yhden saunaoluen ja istun rakkaan pihasaunani lämpimissä löylyissä. Enkä kovin paljon ajattele työasioita.

Ja loppusanoiksi mainittakoon, että minä olen onnekas: saan tehdä ja touhuta asioita mistä oikeasti tykkään. Niin Torpalla kuin palkkatöissäkin. Onhan tämä kiire ja alituinen omantunnon kolkuttelu välillä vähän raskasta, mutta ainakin teen sellaisia juttuja mitkä ovat minulle niitä oikeita asioita. Ja nyt menen saunaan, se jos mikä on parhautta!

Kesä Pihamaa Terassi Työ

Työpiste terassilla

14/06/2016

Tyopiste 2

Vietin pari päivää Helsingissä työreissulla. Nyt ei juuri harmittanut tulla takaisin Torppaan, koska linnut ja niityn tuoksu ja ilta-aurinko, kanojen viimeiset iltakujerrukset… ja ihana, viime kesänä tehty pikkuinen terassi, josta tykkään valtavan paljon.

_B1B7842

Nyt iltakymmeneltä voi vielä jatkaa töitä tässä kesän parhaalla työpisteellä ja vähän päivittää blogia siinä samalla. Autuas olo on myös siitä, että viime kesänä sain vihdoin sähköpistokkeet ulos ja läppärin vanhuudenheikkoon akkuun saa lisää virtaa keskeytyksettä.

_B1B7824

_B1B7818

 

 

Joulu Torppa Työ Valokuvaus

Jouluhommia maaliskuussa

12/03/2016

_B1B0718blogi

Minulla ei taida koskaan olla ihan täyttä off-seasonia joulusta. Tai ehkä kesällä, silloin mieli askaroi niin monen muun sisustus/askartelu/tuunaus/remontti-asian parissa. Tällä viikolla käytin taas yhden täyden työpäivän kuvaamalla silkkaa joulua.

Tai aamu alkoi leipomalla joululeivonnaisia, hakemalla joulukuusia metsästä ja sitten vasta sitä kuvaamista. Ja parhautta oli, että sain tehdä näitä juttuja omassa Torpassani.

_B1B0705blogi

Ensi viikolle osuu taas yksi joulukuvauspäivä. Ihan sellaista oikeaa joulun tunnelmaa näin keväällä ei itselleen saa syttymään, mutta ehkä parempi niin. Sen voi säästää sitten siihen ’todelliseen’ jouluun vuoden lopulla.

Silti joulupuuhailu on minusta ihanaa, myös näin maaliskuussa. Nautin kaikesta askartelusta ja somistuksesta, ja kun sitä vielä voi tehdä työn puolesta, eivätpä ne työpäivät kovin ikäviä voi olla.

_B1B1201blogi

Tai yksi joulukuvaus kymmenisen vuotta sitten oli kyllä hieman epämukava, kuvauslokaatio oli joku vanha kylmillään oleva hirsiaitta, jossa oli huono valaistus ja kuvauspäivä taisi olla joku marraskuun kolea ja hämärä päivä… Mutta muutoin, joulukuvauksissa on aina ollut aidosti kivaa. Niin kuin nytkin, vaikka kiire oli aamusta iltaan päällä enkä ehtinyt istahtaa alas hetkeksikään. Sellaista se joulutouhotus kai yleensäkin on 🙂

Ajatuksia Kaupunki Torppa Työ

Hitaasti alkanut kevät

23/02/2016

IMG_2929web

Vuosi 2016 on alkanut hitailla kierroksilla. Joulun vietin tuttuun tapaani Torpassa ja muutenkin maalla, ja loppiaisena palasin taas niinsanotusti arkeen, kaupunkiin ja töiden pariin. Paitsi että se tavallinen työarki ei meinannut alkaa ollenkaan.

Nyt on helmikuu lopuillaan, ja alkaa pikku hiljaa tuntua siltä että työkalenterissakin alkaa lukea jotain. Erinäisten luovien alojen yrittäjänä työtahtini on toki muutenkin ailahtelevaa: joskus teen töitä kellon ympäri pari viikkoa, välillä laiskottelen niin että (melkein) hävettää. En ole ihan varma, onko alkuvuoden hiljaiselo ollut töiden vähyyttä, työmäärän järkeistämistä tai normaalia alkuvuoden hiljaista sesonkia… Ja kuinka paljon arkea ovat hidastaneet muut asiat.

_MG_8893web

Luin juuri äsken ystäväni Anna-Marian vanhaa postausta oman itsensä etsimisestä, ja huomasin että jonkinlainen pysähtyminen ja väliaikatilanteen kartoitus on itselläkin tapahtunut loppusyksyn ja alkuvuoden aikana. Olen kelaillut tähänastista elämääni eteen- ja taaksepäin, pohtinut omin päin, puhunut ääneen toisille ja kirjoittanut paperille niin paljon menneitä asioita, että se on väistämättä vaikuttanut myös työtehoon ja yritykseni pyörittämiseen.

Eli kun olen tuijotellut tiiviisti omaan napaani ja pöyhinyt oman historiani nurkkia oikein urakalla, en ole kyennyt keskittymään työasioihin. Moni asia on jäänyt puolitiehen.

_MG_8904web

Juuri nyt, tänään, tuntui kuitenkin siltä, että jokohan olisi aika jatkaa taas eteenpäin ja pistää välillä kansi päälle menneiden asioiden arkkuun. Tai sitten tämän päivän tarmo on vain ohimenevä puuska, ja vielä on pöyhittävää jäljellä tälle keväälle. Saas nähdä, toivon että tämä orastava into ja energia olisi pysyvämpää sorttia. Sillä uusia ideoita, myös Torpan ja sen laittamisen suhteen, alkaa olla mielessä jo ruuhkaksi asti!

ItseTein Joulu Luovuus Näpertely Työ

DIY Joulukranssi

17/01/2016

kranssi_1

Eihän haittaa, jos yhä fiilistelen jouluasioita? Tai aloitan jo nyt, kerrankin hyvissä ajoin?

Törmäsin sattumalta läppärin uumenissa vanhoihin valokuviin, joita aloin selailla. Ja sieltä löytyi muun muassa nippu kuvia ovikranssi-tuunauksista, joita olen tehnyt Ellit-sivustolle viisi vuotta takaperin.

kranssi_3

Juttu näkyy olevan Annan nettisivuilla edelleen nähtävänä, täällä. Mikä on aika pelottavaa – olen vuosien varrella tehnyt nettijulkaisuihin todella paljon itse kuvittamiani juttuja, ja siellähän ne ovat internetsin syövereissä varmaan ikuisesti.

Kaikista valokuvista en todellakaan ole nykyisin ylpeä, mutta minkäs teet. Siellä ovat ja pysyvät. 🙂

kranssi_4

Mutta nämä kranssikuvat ovat minulle itselleni yhä mieluisia. Ei ehkä kuvien teknisen laadun vuoksi, mutta siksi että kranssien tyyli on aika kiva.

Ja diy-ohje on kepeä, raikas ja riittävän helppo, jotta oikeastaan kuka tahansa osaisi sellaisen tehdä. Oman, kotoa löytyvän askarteluarsenaalin puitteissa, mikä on minulle yleensä yksi kriteeri kun suunnittelen jonkun tuunausjutun tekoa.

Ja joulu… sehän on aina minulle mieluinen aihe. Ehkä tosiaan aloitan ensi joulun diy-valmistelut jo nyt.

Kranssi1

Kaupunki Luovuus Torppa Työ

Ennen joulua…

26/12/2015

_B1B9709webi

Minun jouluni alkoi tänä vuonna jo lokakuun alussa. Tein silloin kaupunkikodissani joululehteä, joka ilmestyi kauppoihin marraskuun alussa. Tältä näyttikin makuuhuoneeni lokakuussa, kun tarvitsin vähän inspiraatiota päästäkseni joulun tunnelmaan…

Samaa kikkaa olen joskus hyödyntänyt myös työhuoneen sisustamisessa: kun ei voinut kummemmin stailata ja somistaa, teippasin seinän täyteen kauniita kuvia lehdistä. Hyvin toimi 🙂

Kesä Loma Työ

Osa-aikaloman paikka

29/06/2015

_MG_6697

Toukokuu meni jotenkin sumussa ja kiireessä, mutta kesäkuu se vasta menikin ohi niin että perävalot vaan näkyvät mökkitiellä. Olen tehnyt koko kesäkuun ajan niin hullun paljon töitä, että kylmä sää ja vesisade eivät ole oikeastaan haitanneet yhtään. Eipähän ole ollut niin suuri harmi siitä, että en ehdi olla ulkona.

Tai leikata. sitä. nurmikkoa. vieläkään.

Heinäkuulle ajattelin varata sitten oikeasti vapaata. Saa nähdä miten se onnistuu, sillä valokuvia on aika pino käsiteltäväksi, ja pari lehtikirjoitustakin taitaa odottaa vuoroaan. Mutta jos nyt edes puolipäivälomailua. Ja mansikoita ja jäätelöä.

Tämä kesä on muutenkin vähän outo, sillä juhannus oli ikään kuin etuajassa. Samoin Joutsan Joutopäivät ovat heti kun heinäkuu alkaa, ei se megatapahtuma ennen näin aikaisin ollut (vai oliko?) Mutta koska Joutopäivät ovat jo nyt, aion juhlistaa kesää menemällä ainakin huoltoaseman iltakonserttiin kuuntelemaan comebackin tekevää Maija Vilkkumaata. Ja jos oikein lähden hulluttelemaan niin saatan juoda samalla yhden alkoholittoman oluen. Kyllä, elämäni on nykyisin aika villiä!

ItseTein Kesä Pihamaa TeeSeItse Torppa Työ

Tyttöjen juttuja!

24/06/2015

ruohonleikkuri
Olen ollut kaksi viikkoa mökillä. Siinä ajassa olen ehtinyt jo oppia käynnistämään auton akkukaapeleilla, peruuttamaan peräkärryn kanssa ja vaihtamaan ruohonleikkuriin sytytystulpan!

Melkein voisi sanoa että Siperia opettaa, mutta kuulemma nämä kaikki on ihan perusjuttuja mitkä kaikkien tulee muutenkin osata. No, minä opin nämä taidot vasta nyt, 35-vuotiaana.

Seuraava haaste onkin oppia ajamaan vanhalla Valmetilla. Traktori itsessään on kuulemma helppo juttu sekin, mutta tähän traktoripakettiin sisältyy myös vanha nosturi ja vielä vanhempi ja raskas peräkärry. Kunhan sitä komboa opin edes siirtämään eteenpäin, taputan itseäni olalle silleen hieman miehekkäästi.

Juhannus Kesä Työ

Rauhalliset juhannukset

19/06/2015

_MG_1370blogi2

Olen viettänyt ehkä neljä juhannusaattoa jossain muualla kuin vanhempieni kanssa, siis ikinä. Se tarkoittaa yli kolmeakymmentä juhannusta perheen parissa, en siis ole ollut järin kekseliäs juhannuksenjuhlija. Juhannus- ja jouluaatto ovatkin vuodenkierrossa ainoita sellaisia hetkiä, jolloin olemme kaikki koolla. Paitsi sisko on nykyisin yleensä oman perheensä kanssa toisaalla, mutta kuitenkin. Vähän niin kuin hengessä mukana.

Ohjelmassa oli tälläkin kertaa villisti makkaransyöntiä, rantasaunalla tunnelmointia, saunomista ja edellistalven kaislojen ja oksien polttamista juhannuskokossa. Minulle tämä kaikki tarkoitti myös pientä breikkiä työnteossa, sillä olen puurtanut melkein yötä päivää yhden ison työprojektin parissa (minkä luulin taas optimistisesti valmistuvan paljon vähemmällä työllä ja vaivalla, ja olin taas väärässä).

Työrästien vuoksi olen myös joutunut lykkäämään kaikkea mökkitouhua tuonnemmaksi: matkatavarat ovat yhä purkamatta, nurmikko yhä leikkaamatta ja keittiö on jotenkin räjähtänyt. Mutta ehkä ensi viikolla, silloin sitten. Tai seuraavalla. Tai heinäkuussa. Onhan tätä kesää.