…Ja ahkeruus on ilomme.
Tänään pohdin paljon sitä, miksi on niin vaikeaa olla vain. Tekemättä mitään, ilman että siitä tulee heti huono omatunto. Maaseudun kasvatille (ja tarkoitan ihan tätä maaseudun sydäntä, tiloja ja taloja keskellä peltoja ja metsiä) työteliäisyys ja touhuaminen on niin sisäänrakennettu ominaisuus, että sitä ei kaupungissa kasvanut luultavasti edes osaa täysin hahmottaa.
Pohdintaan herätti aamusta Outi Reinolan blogi Säteilevä emäntä ja varsin osuva postaus ’Miksei koskaan saa levätä?’ Sellaista tämä kaikki täällä on: on iltapuuhia, on päiväpuuhia, on aina pitkä lista tekemättömiä töitä. Pihamaalla riittää aina jotakin, rakennuksissa riittää aina kunnostettavaa, metsässä on aina jotain kerättävää tai harvennettavaa.
Siihen kun vielä lisää ne ”oikeat” työt päälle, voi olla varma siitä että vapaa-ajan ongelmia ei ole tässä elämässä. Yhtenäkään päivänä.
Olen joskus miettinyt, että minulla on ollut tylsää ja ei-mitään-tekemistä viimeksi noin vuonna 2006.
Mutta onneksi on se seitsemäs päivä, tai kuudennen ilta, jolloin voi hyvillä mielin hetkeksi hellittää. Silloin lämmitetään sauna (ja salaa vähän lauteilla vielä voi miettiä, mitä kaikkea sitä ensi viikolla ehtisi tehdä)
Minun saunailtani on tänään, seitsemäntenä. Tosin saunanlämmityksen ohessa ehti hyvin hoitaa muutamia työsähköposteja, laittaa ruokaa, syödä, ottaa nämä valokuvat ja kirjoittaa tämän blogipostauksen.
Kahteen kertaan, sillä ensimmäinen katosi kun nettiyhteys meni poikki.
Mutta kohta, ihan kohta menen. Klikkaan tämän julkaistuksi, otan jääkaapista yhden saunaoluen ja istun rakkaan pihasaunani lämpimissä löylyissä. Enkä kovin paljon ajattele työasioita.
Ja loppusanoiksi mainittakoon, että minä olen onnekas: saan tehdä ja touhuta asioita mistä oikeasti tykkään. Niin Torpalla kuin palkkatöissäkin. Onhan tämä kiire ja alituinen omantunnon kolkuttelu välillä vähän raskasta, mutta ainakin teen sellaisia juttuja mitkä ovat minulle niitä oikeita asioita. Ja nyt menen saunaan, se jos mikä on parhautta!
