Vuosi 2016 on alkanut hitailla kierroksilla. Joulun vietin tuttuun tapaani Torpassa ja muutenkin maalla, ja loppiaisena palasin taas niinsanotusti arkeen, kaupunkiin ja töiden pariin. Paitsi että se tavallinen työarki ei meinannut alkaa ollenkaan.
Nyt on helmikuu lopuillaan, ja alkaa pikku hiljaa tuntua siltä että työkalenterissakin alkaa lukea jotain. Erinäisten luovien alojen yrittäjänä työtahtini on toki muutenkin ailahtelevaa: joskus teen töitä kellon ympäri pari viikkoa, välillä laiskottelen niin että (melkein) hävettää. En ole ihan varma, onko alkuvuoden hiljaiselo ollut töiden vähyyttä, työmäärän järkeistämistä tai normaalia alkuvuoden hiljaista sesonkia… Ja kuinka paljon arkea ovat hidastaneet muut asiat.
Luin juuri äsken ystäväni Anna-Marian vanhaa postausta oman itsensä etsimisestä, ja huomasin että jonkinlainen pysähtyminen ja väliaikatilanteen kartoitus on itselläkin tapahtunut loppusyksyn ja alkuvuoden aikana. Olen kelaillut tähänastista elämääni eteen- ja taaksepäin, pohtinut omin päin, puhunut ääneen toisille ja kirjoittanut paperille niin paljon menneitä asioita, että se on väistämättä vaikuttanut myös työtehoon ja yritykseni pyörittämiseen.
Eli kun olen tuijotellut tiiviisti omaan napaani ja pöyhinyt oman historiani nurkkia oikein urakalla, en ole kyennyt keskittymään työasioihin. Moni asia on jäänyt puolitiehen.
Juuri nyt, tänään, tuntui kuitenkin siltä, että jokohan olisi aika jatkaa taas eteenpäin ja pistää välillä kansi päälle menneiden asioiden arkkuun. Tai sitten tämän päivän tarmo on vain ohimenevä puuska, ja vielä on pöyhittävää jäljellä tälle keväälle. Saas nähdä, toivon että tämä orastava into ja energia olisi pysyvämpää sorttia. Sillä uusia ideoita, myös Torpan ja sen laittamisen suhteen, alkaa olla mielessä jo ruuhkaksi asti!
