Katso tähtiä

376A1703

Katso tähtiä
tänä yönä
ja sä tiedät
missä mä olen

Lauantai-ilta, on jo syyskuu ja pimeä. Palaan taas kerran työreissulta Helsingistä, kävelen bussipysäkiltä kotiin. Asfaltilla on paljon kiviä, mutta niillä onkin sarvet. Ehkä kaikki Joutsan etanat ovat hitaalla matkallaan jalkakäytävän yli kohti suurta tuntematonta.

Huomaan vasta nyt, että jalassa onkin kumisaappaat. Olin lauantaipäivän Espoon metsissä valokuvaamassa, näköjään sen jäljiltä unohdin vaihtaa kengät.

Kiirehdin matkalaukkuni kanssa kotiin, marketti tien toisella puolella on vielä 10 minuuttia auki. Kävellessä puntaroin, tekeekö mieleni olutta vai ehkä sittenkin Pepsi Maxia. Olut olisi noista kahdesta terveellisempi, mutta viime aikoina olen syönyt aika paljon sokeria ja makea esanssi voittaa vertailun.

376A1721

Harpon yli kotipihan, tienristeyksen halki, nurmikon yli ja kauppaan.

Taivas on täynnä tähtiä, tiellä keltaisia lehtiä. Ohitseni menee yksi tyhjä taksi, muita ihmisiä ei näy missään. Helsingissä niitä olikin ihan riittävästi. Tästä hiljaisuudesta aika kovasti tykkään.

376A1726

Kotona menen vielä terassille tuijottamaan taivasta. Maailmanloppu ei tainnut tänään vielä tulla, tähdetkin ovat omilla paikoillaan.

Markkinahumua ja uusi syksy

Leikkuulauta

Syksyn täällä landella aloittaa viimeistään Hartolan markkinat. Armaan naapuripitäjämme maalaismarkkinat, Suomen suurimmat sellaiset kuulemma.

Ja vaikka joka vuosi siellä on ihan samanlaista, liki joka vuosi minä lähden siellä käymään – niiden 20.000-30.000 muun ihmisen seuraksi jotka tänä yhtenä ainoana päivänä vuodessa täyttävät muutoin aika verkkaisen ja hiljaisen kirkonkylän asfalttikadut.

Hartolan markkinat

Tällä kertaa lähdin markkinoille ajatuksenani etsiä uusi leikkuulauta. Ja sellaisen löysin, kiitos vain.

Malleja ja värejä oli monta, puulajeja tietysti sen mukaisesti. Samoin pintakäsittelyaineita. Minulle riitti, että lauta on kotimaista puuta ja muodoiltaan sopiva eli mahdollisimman yksinkertainen.

Kun nämä kriteerit täyttyivät, en enää muista mitä puuta tuote on tai millä se on käsitelty. Jämäkältä vaikuttaa. Ja plussaa kierrätysmateriaalin käytöstä. Sitten painelinkin lettukahvilaan palkkioksi järkevästä shoppailusta.

Kardemumma kahvila

Leikkuulaudalle pääsi kotona saman tien Vuohelan herkun mallasleipä. Vahva suositus! Sitä saa Hartolasta nelostien varresta, gluteenittomien tuotteiden paratiisista eli La Kar de Mumma -kahvilasta. Mallasleipä ei tosin ole gluteeniton, mutta hitsin hyvänmakuinen se kyllä on.

Näin eväin alkoi tämä syksy. Ihan hyvät eväät.

Täällä on hyvä.

takkatuli

Vuosi sitten olen kirjoittanut Facebookiin:

Lähdin aamulla 08.25 Helsinkiin työreissulle. 17.50 olin jo takas Joutsassa, jossa on nyt tulet uunissa, raparperihillo tekeytymässä liedellä, nokkospiirakkaa lautasella ja lampaat niityllä. Täällä on melko hyvä.

Tänään oli melkein sama. Ilman lampaita ja hilloa. Mutta tunne oli samanlainen, kun nousin autosta torpan pihalla. Täällä oli satanut paljon, niitty on laossa ja ilma kostean kuuma. Ja minä olin taas kotona.

Nyt kuuntelen tulen rätinää kamarin uunissa ja yritän totutella ajatukseen, että ihan oikeastiko tämä kaikki on minun elämää nyt. Ei ole enää vain kesäretki maalle, ei tule syksy jolloin täytyy palata kaupunkiin. Tämä ei ole mikään väliaikainen ratkaisu eikä välivaihe odottaen jotain muuta. Tässä on nyt se kaikki mitä olen haaveillut koko työurani ajan.

Tänään oli kiva käydä työmatkalla Helsingissä. Erityisen mukavaa oli kuitenkin palata illalla takaisin maalle. Kotiin.

Tuetaan kotimaista hyvää!

torpantytto myssyfarmi

Jos päässäsi on villapipo ja tiedät minkä nimisen lampaan villasta se on kudottu, olet jo aika lähellä tekstiilituotantoa jolla on oikeat periaatteet. Minä haluaisin ehkä seuraavaksi pipon, jonka lähteenä on ollut Paali-Onni. Mikä nimi – tuonnimisen lampaan täytyy olla aika symppis kaveri.

Kaikki muistatte mun hypertelyn Myssyfarmin lampaanvillapipoista? Sieltä farmin myssypäällikkö Hanna lähetti viestiä ennen kevätkiireiden alkua.

Tammikuussa myssyt olivat mukana Berliinin muotiviikoilla ja kävivät esittäytymässä sen jäkeen Tokiossa. Ensi talvena tuotteita myydään jo yli kymmenessä maassa pitkin Eurooppaa ja Aasiaa. Hyvältä siis kuulostaa. Nyt Myssyfarmi on avannut joukkorahoituskampanjan, jolla kerätään rahaa tämän suomalaisen, eettisen designtuotannon hyväksi.

Uskomme, että suomenlampaan villa on maailman luokan materiaali, joka odottaa löytämistään. Omalta osaltamme olemme auttamassa sen voittokulkua merinovillan rinnalle. Ostamalla vain kotimaista villaa ja taljoja tuomme merkittävää lisätuloa muuton ahtaalla oleville kotimaisille luomueläintiloille.

Kampanjassa voi ostaa edullisemmin tulevan sesongin tuotteita itselle, tai vaikka lahjoittaa Tertulle, Annelille tai muille neulojamummoille retken day spa -hemmotteluun.

Tämä Hannan lause on hyvä muistutus, niin suomalaiselle muotoilulle kuin kaikelle toiminnalle ihan tässä omassakin elinpiirissä:

Asiat voi todella tehdä toisin, jos vain haluaa.

 

 

Hei hei Helsinki

Muutto Torpan Tytto

Huh mikä talvi ja kevät tää on ollut. Koko ajan tapahtuu, asiat vyöryvät eteenpäin ja minä vain yritän pitää laidoista kiinni. Mutta maaliskuun pyörityksen keskellä olen onnistunut kuin ihmeen kaupalla muuttamaan pois Helsingistä.

En ihan tiedä miten ehdin tämänkin tehdä ja toteuttaa, mutta niin vain istuin eilen viimeistä iltaa Helsingin-kotini lattialla. Asunto kumisi tyhjyyttään, ja farmariautossa odottivat viimeiset epämääräisten tavaroiden nyssäkät. Ne joita ”ei ole enää paljonkaan”, ja jotka täyttivät auton ääriään myöten niin että pölynimurin sullominen autoon oli jo oikeasti työlästä eikä takaovia voinut avata ilman että jotain valui tavararöykkiöstä asfaltille.

Heippa Helsinki! Omat kiitoksesi ansaitset kuluneista vuosista. 2003-2017 olin virallisesti helsinkiläinen. Nyt on kai aika myöntää, että turhaan yritin. Ei minusta oikeaa helsinkiläistä olisi saanut edes ajan kanssa, sitten kuitenkaan.

Talvi järven rannalla

kaislikko

Luulen nyt, että vietän tämän talven järven rannalla. Nyt kun muotoilen asian noin, se kuulostaa aika kivalta. Vähän kuin Luumujen poukama.

Vietän talven myös tukkirekkalinjan varrella. Sekin kuulostaa melkein kivalta, jos ajattelee että se on vähän kuin asuisi vanhalla rautatieasemalla, jossa ohi kiitävien junien kolinaan ajan myötä tottuu. (Paitsi täällä noihin tukkirekkoihin ei totu, ne ajavat liian lujaa ja liian läheltä, ja viis veisaavat 60 km/h nopeusrajoituksesta)

syyshortensia

Torppa on onneksi lähellä. Käyn siellä alituiseen, mutta pääsääntöisesti kissat ja minä majoitumme täällä toisessa, suuressa talossa. Järven rannalla. Täällä on erilainen puutarha, paljon erilaista valokuvattavaa, ja kissoille tilaa temmeltää monessa kerroksessa.

Ja ai että minä rakastan talvea ja valokuvaamista, etenkin tässä lausekontekstissa niistä yhdessä. Kuurainen maisema ja talven kylmä valo – niissä on jotain eteerisen kaunista.

Omavaraisuudesta ja yhteiskunnan eläteistä

Aamulehti

Aamulehdessä on juttu 45-vuotiaasta Ramista, joka asuu lähes omavaraistaloudessa pientilalla. Juttu löytyy täältä, kannattaa lukea. Kiinnostavaa on lukea myös tämän(kin) jutun kommenttiosiota. Jutun herättämät mielipiteet ovat monenkirjavia ja vähän yllättäviäkin. Mutta riippunee poliittisesta arvolinjasta ja omasta elämänkatsomuksesta, mitkä kommentit kutakin hämmästyttävät…

”Entä sitten kun Rami sairastuu – tuleeko hänestä sitten verovaroin ylläpidettävä?”

”Jännä, miten lasketaan omavaraiseksi, vaikka pakastaa elintarvikkeita”

”Noita yhteiskunnan elättejä tuntuu ilmaantuvan yhä lisää”

”–tuossakin yksi ihminen on käyttänyt monen muun edestä tienattuja, perittyjä tai mitä lie varoja VAIN oman itsensä hyväksi”

Katsotaas… Tulkitsen asiaa ja kommentteja nyt vain sen perusteella, mitä toimittaja lehtiartikkelissa kertoo: Otsikko on aika kärjistävä. Rami on jutun mukaan ollut yrittäjä yli 20 vuotta. Hän on siis maksanut yhteiskunnalle veroja vuosittain paljon enemmän kuin palkansaajat keskimäärin. Nykyisin mies tekee ilmeisesti freelancerina/yrittäjänä töitä keikkaluonteisesti sen verran, että saa omat elinkulunsa katettua. Niin kuin kaiketi melko moni suomalainen tekee. Hän maksaa niistä luultavasti veroja, ja jos sairastuu niin saa ihan samalla tavalla kuntansa terveyspalvelut käyttöönsä kuin kaikki juttua kommentoineet henkilöt.

Mies on paiskinut kovasti töitä päästäkseen nykyiseen elämäntilanteeseen, ja paiskii nyt edelleen töitä ylläpitääkseen tilanteen sellaisena kuin se nyt on.

Ihan en ymmärrä, missä kohtaa juuri hän on yhteiskunnan elätti tai itsekäs paska.

Ehkä tähän pätee sama viisaus kuin kaikkeen muuhunkin: suomalainen on kateellinen aina, jos toisella on hyvä olla. Mieluummin maksaa itse 50 euroa siitä, ettei naapuri vaan saa satasta.

Olen ollut huomaavinani (tai sitten olen luulotautinen), että oma elämänvalintani elää puoliksi maalla ja kohta ehkä kokonaan, herättää toisinaan samankaltaista närästystä tuttavapiirini laitamilla.

Mutta onhan se: maaseudulla asuminen, nelostien kuluttaminen, maaseutupitäjän palvelujen käyttäminen ja pienen pitäjän asuttaminen itsekkyyttä ja maapallon pilaamista pahimmillaan. Myös se, että työllistän itseni yrittäjänä, teen mitä ja mistä tykkään, lyhennän lainaa talosta joka sijaitsee itse omistamallani maalla, maksan ihan rehdisti verovaroja valtiolle enkä edes käy terveyskeskuksessa kuin ehkä kerran kahdessa vuodessa koska käytän nopeutensa vuoksi yleensä yksityistä puolta. Aika epäilyttävää.

Pieniä omavaraisuuden merkkejä on jo ilmassa, niistä omista pakasteista omiin polttopuihin. Kuinka pitkälle tällainen lista on kirpputorihenkistä kotitarvepuuhastelua, ja missä vaiheessa touhu muuttuu vakavasti otettavaksi yhteiskunnan elätti -meiningiksi?

On aika monta muutakin asiaa, joissa voisin jo nyt olla omavarainen, jos haluaisin ja olisin viitseliäs. Ihan siinä samalla, kun elän kuin ”normaalit ihmiset”, töitä tehden ja veroja maksaen.

Voisin varmaan vaikka tuottaa itse seinäpaneelit tuvan seinään, jos jaksaisin opetella käyttämään pellon laidassa seisovaa ikuvanhaa sahalaitosta. Varmaankin voisin myös kasvattaa pellolla jotain viljaa ja puida ne itse, kun puimakonekin tuolta ladosta löytyy – kyllä se toimi ainakin 25 vuotta sitten. Voisin tietysti myös alkaa harrastaa riistanmetsästystä. Epäilyttävää ja vähintääkin outoa? Omavaraistalous, kyllä siinä jotain yhteiskunnan vastaista on oltava. Tai ainakin äärimmäisen itsekästä.