Ei alkanut tämäkään vuosi täysin ilman haasteita. Päätin aloittaa vuoden neulomalla itselleni lapaset. Onneksi on Google, joka neuvoo miten sellaisia tehdään. Uudenvuodenaattona tartuin liian pieniin lapasiin ja päätin, että kai sitä yksi naisihminen osaa…
-
-
Olen kiitollinen nyt, kun vuosi 2017 on lopussa. Ristiriitaisin ajatuksin, osaamatta päättää sanoisinko että onneksi tästä vuodesta päästään vihdoin eroon – vai että kiitos kaikesta. Siitä lähtien kun äitini sairastui vakavasti vuosi sitten joulun…
-
Pakastimessa kuusi kiloa piparkakkutaikinaa, joka pitäisi paistaa ennen joulua. Miten tässä näin kävi? Koristellut piparit ovat olleet minun signature-juttuni jokusen vuoden ajan joulun alla. Kuten äitini asian tiivisti: ”Ilona on aina tykännyt näpertelystä.” Lause…
-
Tapaninpäivä 2017. Luminen joulu. Perhejoulu siskon luona. Ensimmäinen joulu Napin ja Touhon kanssa. Ensimmäinen joulu Joutsan kirkonkylällä asuessa. Tuulinen jouluaatto, hautausmaalla kynttilät sammuivat sitä mukaa kun niitä sai syttymään. Lapaset märkänä, kun kaivelin lumikinoksista…
-
Kiireinen kesä, kiireinen syksy ja sitä seurannut kuukauden mittainen kooma. Valokuvaajan kesä on perinteisesti kiireinen, varsinainen sesonkipiikki. Käytännössä kaikki viikonloput kuluvat töissä, monesti ilta-/yöpainotteisesti. Ja kun kesä kääntyy syksyyn, keskitytään kuvankäsittelyyn ja kesän isompien…
-
Kun tulin työpalaverista kotiin, keittiön ikkunasta näkyi neljä korvaa. Kurkotin vähän varpailleni, ja samalla korvatkin kohosivat. Siinä me tuijoteltiin toisiamme, minä ja mun uudet kissakaverit. Rescuekissat Nappi ja Touho tulivat kolme viikkoa sitten luokseni…
-
Sunnuntai 22.10. Ostan syksyn ensimmäisen joululehden. Maanantai 23.10. Paistan ensimmäiset joulutortut, 6 kpl. Syön kaikki kerralla. Tiistai 24.10. Paistan lisää joulutorttuja. 4 kpl. Kts. edellinen päivä. Keskiviikko 25.10. Paistan pellillisen joulutorttuja. Syön vain neljä.…
-
Tulin pitkästä, pitkästä aikaa yöksi Torpalle. Ehkä tämä on sitten vähän kuin minun syyslomani: yksi yö kylmässä mökissä, uunissa märkiä puita niin että pesä sihisee kuin saunan kiuas, monta keskeneräistä työprojektia mukana läppärissä. Suklaata…
-
Kevyesti lauantai-iltaan: Edelleen Alice (USA, 2014) on nähtävissä netti-tv:ssä Yle Areenassa vielä tänään iltaan asti. Minulla oli tuo kirja matkalukemisena Rion karnevaaleilla talvella 2016. Kun muut kimppakämpässämme Copacabanan rannalla jo nukkuivat erinäisten karnevaalirientojen jälkeen,…
-
Kävelen mielelläni paljon. Autolla olisi tehokkaampaa, mutta kävellen saa raitista ilmaa, ajatukset selkenee ja hyötyliikuntakin hoituu kuin huomaamatta. Niinpä tänäänkin hoidin asioita kotikulmilla jalkaisin. Ohitin mennessäni hauraan, mutta pirteästi kävelevän mummon. Joka juuri hänet…